Mobiiliversio
Satakunta Torstain kahvivieras

Kuka on positiivisin porilainen?

 
Kuka on positiivisin porilainen?

Radio Pori, Porin Nuorkauppakamari ja Satakunnan Viikko etsivät jälleen positiivisinta porilaista. Ehdokkaina ovat tänä vuonna ohjaaja Mari Rantasila, ravintoloitsija Harri Vilkuna, näyttelijä Teemu Niemelä, tanssija Kati Koivisto, Pori Jazz, Unicef-koordinaattorina toiminut Susanna Virkki (ent. Haltsonen) ja uimari Matti Mattsson. Heidän lisäkseen äänestykseen voi ehdottaa omaa ehdokasta.

Valinta oli kaksivaiheinen. Ehdokkaista järjestetään ensin yleisöäänestys, jonka jälkeen raati valitsee kolmesta eniten ääniä saaneesta kilpailun lopullisen voittajan. Äänestäminen onnistuu 18. kesäkuuta mennessä mm. osoitteessa radiopori.fi. Positiivisin porilainen julkistetaan torstaina 19. heinäkuuta Eetunaukion lavalla.

Positiivisin porilainen on henkilö tai yhteisö, jonka asenne henkii elämänmyönteisyyttä ja joka on ylpeä kotikaupungistaan. Positiivisin porilainen osallistuu kilpailuun Suomen positiivisimman tittelistä. Valtakunnallisen kilpailun järjestävät Positiivarit ja Suomen Nuorkauppakamari.

Äänestys:
http://www.radiopori.fi/positiivisin/index.html

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Eija Koskenniemi-Saarivirta

 
Kuva: porinyrittajanaiset.fi
Kuva: porinyrittajanaiset.fi

Vuoden 2012 Porin Yrittäjänainen ja Sata-Kuulon kuulotutkija eli audionomi Eija Koskenniemi-Saarivirta oli Radio Porin kahvivieraana Petra's Cafessa 3.toukokuuta.

Kahvittelun aikana selvisi muun muassa millaista on olla naisyrittäjä Porissa ja millaista työtä Eija tekee kuulon parissa. Puhetta oli myös tinnituksesta, mitä oireita se aiheuttaa ja miten sitä voi helpottaa.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Sini Myllykoski ja Erpo Eronen

 
Torstain Kahvivieras: Sini Myllykoski ja Erpo Eronen

Opiskelijat tunnetusti juhlivat vappua pitkän kaavan mukaan. Millaisia karkeloita Porissa on kuluvan viikon aikana luvassa? Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Sammakon puheenjohtaja Sini Myllykoski ja Porin yliopistokeskuksen opiskelijayhdistys Pointerin varapuheenjohtaja Erpo Eronen olivat Radio Porin kahvivieraina 26. huhtikuuta. Toimittaja Antti Tuuri.

Satakunta Torstain kahvivieras Muut

Torstain Kahvivieras: Leo-Pekka Tähti

 
Torstain Kahvivieras: Leo-Pekka Tähti

Porilainen ratakelaaja Leo-Pekka Tähti oli Radio Porin kahvivieraana Petra's Cafessa torstaina 19.huhtikuuta. Tähti on yksi viidestä suomalaisesta olympiasoihdunkantajasta, mitä ajatuksia tämä herättää ja millaiset on ME-miehen kuviot ennen Lontoon 2012 paralympialaisia, muun muassa nämä asiat selvisivät kahvitunnin aikana.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Mika Heikkinen

 
Torstain Kahvivieras: Mika Heikkinen

Intohimoinen olut- ja viskimies sekä porilaisen panimoravintola Beer Hunter'sin ravintoloitsija Mika Heikkinen oli Radio Porin kahvivieraana torstaina 12. huhtikuuta. Miten Heikkinen on päätynyt ravintola-alalle, entä mistä innostus oluita ja viskejä kohtaan on peräisin? Tunnin aikana selvisi myös, että ovatko porilaiset sivistyneitä tällä saralla. Toimittajana Antti Tuuri.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Jaakko Halmetoja

 
Torstain Kahvivieras: Jaakko Halmetoja

Ravintoasiantuntija ja suklaa-alkemisti Jaakko Halmetoja oli Radio Porin kahvivieraana torstaina 29. maaliskuuta. Tunnin aikana puhuttiin mm. siitä mikä suomalaisten aterioinnissa on pielessä ja siitä onko ravinnon luonnonmukaistaminen vaikeaa tai kallista. Toimittajana Antti Tuuri.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Matti Everi

 
Torstain Kahvivieras: Matti Everi

Radio Porin kahvivieraana Petra's Cafessa oli torstaina 22.maaliskuuta Matti Everi. Puntti-Karhut on Porilainen painonnostoseura, joka on perustettu kesäkuussa vuonna 1979. Seura toimii aktiivisesti ja järjestää muun muassa punttikoulua.

Everin tytär painonnostaja Anna Everi oli parhaillaan Lahdessa Vierumäellä Painonnostoliiton EM-leirillä ja suunnitelmissa siintää Olympialaiset. Myös perheen poika Antti Everi on painonnostaja.

Kahvittelun aikana selvisi miten painonnostajat treenaavat, millaiset lajin harjoitusmahdollisuudet ovat Porissa ja mitä on kisojen suhteen luvassa.

Lisätietoja Puntti-Karhuista.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Zoltán Popovits

 
Torstain Kahvivieras: Zoltán Popovits

Unkarin kulttuuriviikon vuoksi Porissa vieraillut kuvanveistäjä, keraamikko, korumuotoilija ja tekstiilitaiteilija Zoltán Popovits oli Radio Porin kahvivieraana torstaina 15. maaliskuuta.

Torstaina ja perjantaina hän on kertomassa koruistaan Kultasepänliike Lindroosilla, lisäksi hänen veistosnäyttelynsä on parhaillaan esillä Poriginal Galleriassa. Zoltan Popovitsin vaimo Éva Hibay piipahti myös paikalla kertomassa lauantaina raatihuoneella järjestettävästä konsertistaan.

Toimittaja Antti Tuuri.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Kari-Pekka Toivonen

 
Torstain Kahvivieras: Kari-Pekka Toivonen

Kulttuurin monitoimimies (mm. näyttelijä, ohjaaja, opettaja, taiteellinen johtaja) Kari-Pekka Toivonen oli Radio Porin kahvivieraana torstaina 8. maaliskuuta. Juttua oli mm. siitä, millaista on näytellä Babar-norsua Pori Sinfoniettan soittaessa taustalla. Haastattelun aikana kuultiin myös porilaisten päiväkotilasten mietteitä esityksestä.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Teijo Villa

 

Kahvilayrittäjä ja Suomen ensimmäisen kahvilapaahtimon aikanaan Poriin perustanut Teijo Villa oli Radio Porin Torstain Kahvivieraana 1. maaliskuuta. Miksi suomalaiset juovat paljon kahvia, millainen on tyypillinen porilainen kahvila-asiakas, entä onko porilaiskahviloiden kahvi kallista muihin kaupunkeihin verrattuna? Muun muassa näistä aiheista tunnin aikana tarinoitiin. Toimittajana Antti Tuuri.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Jarkko Niiranen ja Jari-Pekka Takamaa

 
Torstain Kahvivieras: Jarkko Niiranen ja Jari-Pekka Takamaa

PataShow-tapahtuman järjestäjät Jarkko Niiranen ja Jari-pekka Takamaa olivat kahvivieraina Petra's Cafessa.

Porin Isomäen jäähalli muuttuu Isomäki Areenaksi lauantaina 3.maaliskuuta, kun hallissa järjestetään PataShow. Miehet kertoivat muun muassa mitä tapahtuu jäähallin jäälle ja minkälaista on järjestää näin massiivista tapahtumaa tyypillisesti jääkiekko-otteluiden seuraamiseen totuttuun ympäristöön.

PataShow järjestetään Porissa ensimmäistä kertaa ja lavalle nousevat Suvi Teräsniska, Reckless Love ja Flipper.

Lisätietoja.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Ella Marttila

 
Torstain Kahvivieras: Ella Marttila

Porin Nuorkauppakamarin puheenjohtajana vuoden alussa aloittanut Ella Marttila oli Radio Porin kahvivieraana 16. helmikuuta. Tunnin aikana selvisi mm. mitä kaikkea nuorkauppakamarit tekevät ja miten toimintaan pääsee mukaan. Toimittajana Antti Tuuri.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Poliisipartio Kolkkala - Ojaniemi

 
Kahvivieraat Taina Kolkkala ja Janne Ojaniemi.
Kahvivieraat Taina Kolkkala ja Janne Ojaniemi.

Poliisit-sarjassa esiintyvät porilaiset vanhemmat konstaapelit Taina Kolkkala ja Janne Ojaniemi piipahtivat Petra's Cafessa torstain kahvivieraana. Poliisit-sarjan lisäksi kahvikupin ääressä puhuttiin muun muassa rikollisuudesta Porissa, resurssien vähyydestä ja poliisin ammatista yleensä.

Jim-kanavalla näkyvästa Poliisit-sarjasta esitetään nyt talvella kaikkiaan 56 uutta jaksoa. Seuraava Poriin sijoittuva jakso esitetään ensi viikon tiistaina 14.helmikuuta.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Simo Ilkka

 
Torstain Kahvivieras: Simo Ilkka

Usean suomalaisen kauppahallin toiminnan kehittämisessä mukana ollut konsultti Simo Ilkka oli Radio Porin kahvivieraana 2. helmikuuta. Puhetta oli mm. Porin Kauppahallin tämänhetkisestä tilanteesta ja siitä miten hallin toimintaa tulisi jatkossa kehittää. Toimittajana Antti Tuuri.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Juho Anttila ja Sanna Grönmark

 
Torstain Kahvivieras: Juho Anttila ja Sanna Grönmark

Presidentin vaalin toiselle kierrokselle pääsivät Kokoomuksen Sauli Niinistö ja Vihreiden Pekka Haavisto. Toinen miehistä on tuleva Suomen tasavallan presidentti.

Millaisia mielipiteitä puolueiden edustajilla on muun muassa politiikkaan liittyvistä ilmiöistä sosiaalisessa mediassa, puolustusvoimien ylipäällikön tehtävästä sekä asetelmasta liberaalit ja konservatiivit.

Petra's Cafessa kahvikupin äärellä politiikasta oli puhumassa Kokoomuksen puolelta Juho Anttila ja Vihreistä Sanna Grönmark.

Satakunta Torstain kahvivieras

Kahvivieras: Petri Pirttikangas

 

Viihteen-, keikkamyynnin- ja tapahtumien monitoimimies Petri Pirttikangas ei juurikaan laakereillaan lepäile. Tällä hetkellä Kankaanpäässä asuva mies on toiminut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan DJ:nä, radiojuontajana, toimittajana, tv-selostajana, keikkamyyjänä, levykauppiaana ja mahtuupa listalle mukaan vaikka hääsuunnittelijan hommatkin.

Mielenkiintoinen tunti vierähti Petra´s Caféssa torstaina 19.1., kun Petri oli Julle Kallion vieraana.

Kannattaa tsekata nettisivut www.ohjelmakauppa.fi ja www.bandikauppa.fi sekä www.rytmikonttori.fi

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain kahvivieras: Ansa Montonen ja Hair-musikaali

 
Ansa Montonen on Hair-musikaalin Sheila
Ansa Montonen on Hair-musikaalin Sheila

Porilainen Ansa Montonen on ensimmäistä kertaa mukana harrastajateatterin matkassa. Luvian Tasalassa saa ensi-iltansa 20. tammikuuta Hair-musikaali, joka esitetään kaikkiaan 16 kertaa. Ansa on yksi pääosan esittäjistä huumeiden ja seksuaalisen vapautumisen parrasvaloissa.

Ansa Montonen kävi Julle Kallion kahvivieraana.

Satakunta Torstain kahvivieras

Kahvivieras: Heidi Helkiö-Mäkelä

 
Kahvivieras: Heidi Helkiö-Mäkelä

Satakunnan Museossa on käynnissä hanke, jossa tallennetaan ja esitellään porilaista urheiluhistoriaa- ja perinnettä. Hankkeen tavoitteena on sekä luoda elämyksiä että jakaa tietoa porilaisen urheilun historiasta.

Maaliskuussa avataan Siäl o peli! Porilaista urheilua vuodesta 1856-näyttely ja Satakunnan Museon kevään ohjelmistoon sisältyy mm. yleisöluentosarja, paneelikeskusteluja, urheilutietovisa sekä Elävä kirjasto - tapahtuma, jossa lainattavina "kirjoina" toimivat urheilijat.

Hankkeen yhteydessä on esitelty kerromuseolle.fi-internetsivusto.

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain Kahvivieras: Harri Mäki-Pesola

 
Torstain Kahvivieras: Harri Mäki-Pesola

Englannista oppinsa noutanut kiropraktikko, Suomen Kiropraktikkoliiton puheenjohtaja Harri Mäki-Pesola oli Radio Porin kahvivieraana Petra’s Cafeella 29.joulukuuta. Toimittajana Laura Aimola.

 

Satakunta Torstain kahvivieras

Torstain kahvivieras: "Pikkujoulujuhlinnasta tipattomaan tammikuuhun"

 
Torstain kahvivieras: "Pikkujoulujuhlinnasta tipattomaan tammikuuhun"

Pikkujoulukausi on tämän vuoden osalta paketissa ja paikallisten ravintoloiden mukaan pikkujoulujuhlinta on tänä vuona sujunut poikkeuksellisen hyvin. Poliisin tietojen mukaan ei tämä kuitenkaan ole poliisin tilastoissa näkynyt. Joulun- ja uudenvuodenjuhlinta on usein haasteellinen, niin poliisille kuin ravintoloillekin puhumattakaan tammikuusta, joka saatetaan viettää myös tipattomana... Vai tulisiko sittenkin ottaa kohtuudella tasaisesti ja hallitusti pitkin vuotta?

Näistä aiheista puhuvat torstaina kahvikupinb äärellä Pakka-hankkeen Sari Ilvonen, ylikomisario Hans Vuoti, Bar Soman ja BarBros:n Janne Larisuo sekä Ravintola Kirjakaupan Lauri Turtola. Toimittajana Julle Kallio

Uutiset

Kiekkojutut

6 viikkoa 2 päivää sitten
7 viikkoa 4 päivää sitten

Torstain kahvivieras

1 viikko 1 päivä sitten
4 viikkoa 1 päivä sitten
5 viikkoa 1 päivä sitten

Aamutreeni

1 viikko 2 päivää sitten
3 viikkoa 7 tuntia sitten
4 viikkoa 3 päivää sitten
5 viikkoa 3 päivää sitten
6 viikkoa 3 päivää sitten

Pori Jazz

43 viikkoa 5 päivää sitten
44 viikkoa 3 päivää sitten
44 viikkoa 4 päivää sitten
45 viikkoa 9 tuntia sitten

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.