Mobiiliversio
Satakunta Salibandy

Ville Vahtera ja Michael Fager loppukaudeksi FBT Poriin

 
Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com
Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

FBT Pori teki kaksi tärkeää siirtoa, kun hyökkääjä Ville Vahtera ja puolustaja Michael Fager liittyvät loppukauden mittaisilla sopimuksilla porilaisten riveihin.

- Siirtoraja umpeutuu tänään, joten oli loistavaa että saimme siirrot aikaiseksi, FBT Porin joukkueenjohtaja Mauri Alanen toteaa.

Vahtera ja Fager pelasivat alkukauden TPS:n väreissä. Porilaisille ennestään hyvin tuttu Vahtera pelasi yhdeksän ottelua tehoin 1+1=2. Kokenut oikealta laukova Fager puolestaan pelasi 13 ottelua ja teki niissä maalin ja syötti kaksi.

- Vahtera opiskelee nyt toista vuottaa Turussa. Olimme hänen perässään jo aiemmin, ja nyt kaikki natsasivat kohdalleen. Fager on pelannut yli 160 ottelua TPS:n paidassa, joten hän tuo aivan hurjasti kokemusta meidän takalinjoille.

Seitsemän päivän siirtokarenssin vuoksi Vahtera ja Fager pukevat FBT Porin siniset peliasut ensi kertaa päälleen 27. tammikuuta Happeen vieraana. Kotiavauksen kaksikko tekee 29. tammikuuta Josbaa vastaan.

Radio Pori

Salibandy

(3 viikkoa 1 päivä sitten)
(8 viikkoa 4 päivää sitten)
(8 viikkoa 5 päivää sitten)
(8 viikkoa 6 päivää sitten)
(27 viikkoa 4 päivää sitten)
(45 viikkoa 4 tuntia sitten)
(1 vuosi 1 päivä sitten)
(1 vuosi 2 viikkoa sitten)

Jääkiekko

(1 päivä 1 tunti sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)
(2 viikkoa 1 päivä sitten)
(2 viikkoa 2 päivää sitten)

Pesäpallo

Jalkapallo

(1 viikko 8 tuntia sitten)
(1 viikko 5 päivää sitten)
(2 viikkoa 1 päivä sitten)
(3 viikkoa 4 päivää sitten)
(8 viikkoa 4 päivää sitten)

Muut

(1 päivä 13 tuntia sitten)
(3 viikkoa 5 päivää sitten)
(3 viikkoa 6 päivää sitten)
(4 viikkoa 2 päivää sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.