Mobiiliversio
Satakunta Yleisurheilu

Leo-Pekka Tähti jo neljättä kertaa vuoden paras porilaisurheilija

 
Kuva: Jarno Kylmänen / UrheiluSuomi.com
Kuva: Jarno Kylmänen / UrheiluSuomi.com

Pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti on valittu vuoden 2011 parhaaksi porilaisurheilijaksi Porin Urheilutoimittajain kerhon äänestyksessä.
Tähti valittiin kotikaupunkinsa vuoden urheilijaksi jo neljännen kerran.
Hän oli äänestyksessä ylivoimainen ennen SM-liigaseura Ässien Tomas Zaborskya ja juoksija Nooralotta Neziriä.

Tähti jatkaa kelaamista Rioon asti

Leo-Pekka Tähdellä on edessään herkullinen kesä. Huipennuksena ovat elokuiset paralympialaiset Lontoossa. Sinne Tähti tähtää kuntohuipun, koska tavoitteena on kolmas perättäinen paralympiakulta 100 metrillä.
–On mahdollista saada hyvä vuosi aikaan, Tähti pohtii.
Tähti kertoo, että on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin tässä vaiheessa vuotta viime vuotta lukuun ottamatta. Viime vuosi oli poikkeus, koska silloin MM-kisat olivat jo tammikuussa Uudessa-Seelannissa, ja hän oli huippukunnossa jo tähän aikaan.
Tuon takia Tähden harjoittelu on ollut erilaista viime vuoteen verrattuna.
–En kuitenkaan ole hirveästi perässä viime vuodesta, Tähti kertoo.
–Syksy ylipäänsä meni hyvin. Etelä-Afrikan leiri (neljä viikkoa ennen joulua) meni todella hyvin, yläkanttiin tulosten perusteella, Tähti kertoo.
–Olen saanut harjoitella terveenä ja se on näkynyt harjoitustuloksissa.
Etelä-Afrikan leirillä Tähti kelasi ennätysvauhtia 200 metrillä, joka ei hänen epäonnekseen ole Lontoon kisojen ohjelmassa.
–Jurppiihan se, ettei 200 metriä ole paralympialaisissa, koska silläkin matkalla olen hyvin menestynyt, Tähti sanoo.
–Ei sille voi mitään. Sama se on meille kaikille, Tähti sanoi.
Pekingissä 2008 Tähti oli 200 metrillä kolmas, mutta Ateenassa 2004 hän voitti matkan. Satasen hän voitti Ateenassa ja Pekingissä.

Ulkomailla

Tähden harjoittelua sävyttävät keväällä ulkomaan leirit. Tammikuussa hän lähtee Arabiemiraatteihin kolmeksi viikoksi harjoittelemaan ja kisaamaan. Huhtikuun lopussa on vielä vuorossa pari kolme viikkoa Malagassa ennen kuin kilpailukausi alkaa toden teolla kesäkuussa.
Tähdellä ja kumppaneilla on ennen paralympialaisia ohjelmassa myös EM-kisat Hollannissa. Ne osuvat juhannukseksi ja ovat välitavoite.
–Sen jälkeen pitää vielä heinäkuun alussa treenata aika kovaa, jotta saa kuntohuipun tismalleen H-hetkeen Lontoossa. Ja terveenä pitää olla, Tähti kertoo.
Koskaan aiemmin Tähdellä ei ole ollut kaksia arvokisoja samana vuotena. Lisäksi mahdollista on, että Tähti nähdään mukana Helsingin EM-kisoissa satasella kesäkuussa.

Kuntohuippu kisojen avulla

Tähti, 29, hakee huippuvirettä kisojen avulla. EM-kisat kertovat jo suunnan, mitä loppukaudella on odotettavissa.
Tähti odottaa, että paralympialaisissa taso on kovempi kuin koskaan. Satasen voittoon saatetaan tarvita uusi ME. Kiinasta tulee kovia kelaajia ja Saksasta Marc Schuh.
–Jos Lontoossa tulisi voitto, se olisi kolmas perättäinen paralympialaisten satasella. Kyllä siinä olisi tarinaa kerrottavaksi ihan tarpeeksi. Siihen ei ole moni pystynyt. Se on selkeä tavoite, Tähti sanoo.
Kelaamisen rinnalla Tähti pelaa pyörätuolikoripalloa. Se on hänelle terapeuttista, vastapainoa yksin puurtamiselle ratakelaamisessa. Porissa on uusi joukkue, mutta Tähti ei ehdi nyt paljon palloilla.
Uran jatkosta Tähti on ajatellut sen verran, että jatkaa Rio de Janeiroon 2016. Motiivia riittää.
–Varmaan Rioon asti yritän. Olen silloin 33-vuotias. Kaiken a ja o on, että pysyy terveenä. Iän huomaa jo nyt palautumisessa. Pitää tehdä enemmän töitä kuin parikymppisenä. Oltava ravinnon kanssa tarkempi.

STT

Yleisurheilu

Jääkiekko

(1 päivä 1 tunti sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)
(2 viikkoa 1 päivä sitten)
(2 viikkoa 2 päivää sitten)

Pesäpallo

Jalkapallo

(1 viikko 8 tuntia sitten)
(1 viikko 5 päivää sitten)
(2 viikkoa 1 päivä sitten)
(3 viikkoa 4 päivää sitten)
(8 viikkoa 4 päivää sitten)

Salibandy

(3 viikkoa 1 päivä sitten)
(8 viikkoa 4 päivää sitten)
(8 viikkoa 5 päivää sitten)
(8 viikkoa 6 päivää sitten)

Muut

(1 päivä 13 tuntia sitten)
(3 viikkoa 5 päivää sitten)
(3 viikkoa 6 päivää sitten)
(4 viikkoa 2 päivää sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.