Mobiiliversio
Kulttuuri ja viihde

Helsingin Guggenheim-päätös viivästyy

 

Helsingin päätös Guggenheim-museosta viivästyy. Hankkeen käsittely lykkäytyy 3–4 viikolla, koska kaupunki päätti pyytää lausunnot asian kannalta keskeisiltä lautakunnilta ja johtokunnilta.
Helsingin kaupunginhallituksen oli määrä käsitellä Guggenheim-selvitystä jo 30. tammikuuta. Valtuuston oli tarkoitus päättää Helsingin kanta museohankkeeseen 15. helmikuuta.
Molemmat aikataulut viivästyvät lautakuntakierroksen vuoksi 3–4 viikkoa, vahvisti kaupungin lehdistöpäällikkö Tapio Kari STT:lle tänään.
Lisäaikaa otettiin, koska useat luottamushenkilöt esittivät, että asiasta pyydettäisiin lausunnot ennen kaupunginhallituksen käsittelyä.
Yleisradio kertoi tänään, että kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on teettänyt opetus- ja kulttuuriministeriössä lisäselvityksen Helsinkiin suunnitteilla olevasta Guggenheim-museosta. Hänen mukaansa yksikään ministeriö ei liputa rahoittajana Guggenheimin puolesta.
Arhinmäki toisti samalla kantansa, jonka mukaan kulttuuriministeriöllä ei ole mahdollisuutta osallistua Guggenheim-museon rahoitukseen.

STT

Kulttuuri ja viihde

(2 päivää 6 tuntia sitten)
(4 päivää 7 tuntia sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)
(1 viikko 2 päivää sitten)
(1 viikko 3 päivää sitten)
(1 viikko 3 päivää sitten)
(1 viikko 6 päivää sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.