Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Keskusta: Kuntauudistus johtaisi sekasortoon

 

Keskusta ryöpyttää jälleen hallitusta kuntauudistuksesta. Puolue katsoo, että pakkoliitokset ajaisivat kunnat sekasortoon. Hallituksen tavoitteena on ollut vähentää kuntien määrää merkittävästi. Huolena on, että kuntien rahat eivät tulevaisuudessa riitä palveluiden järjestämiseen.
–Hallituksen malli ei pohjaudu mihinkään tutkimukseen tai selvitykseen. Se on sinipunan suuruudenhullu ideologinen pakkoliitoshanke, sanoo keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi.
Hänen mukaansa kokemukset osoittavat, että suurkunnat lisäävät byrokratiaa ja kustannuksia.
Keskustan mielestä yksi ainut malli ei sovi kuntien ongelmien ratkaisuun, vaan kutakin aluetta on katsottava erikseen. Uudistuksia olisi suunniteltava yhdessä opposition kanssa, ja myös kuntapäättäjät ja asukkaat pitäisi otettava mukaan valmisteluun.
–Kaikkea uudistamistyötä pitää tehdä sen pohjalta, mitä kunnissa on jo tehty, Kiviniemi vaatii.
Jos hallitus ei peräänny kuntauudistuksestaan, keskusta aikoo jättää aiheesta välikysymyksen heti kevään istuntokauden aluksi.
Puolue linjasi näkemyksiään Seinäjoella.

STT

Talous ja politiikka

(13 tuntia 52 min sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)
(2 päivää 17 tuntia sitten)
(2 päivää 17 tuntia sitten)
(3 päivää 7 tuntia sitten)
(3 päivää 9 tuntia sitten)
(4 päivää 14 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.